Keramiikkapaja Anttila

Minun tarinani

Elämässä kaikki ei ole itse suunniteltua. Joskus sattuma kuljettaa. Niin minuakin. 

Kun on tottunut tekemään kaikenlaista, päätin aikoinaan mennä myös kansalaisopiston keramiikkakurssille. "Ihan huvikseni, ajankuluksi". Mutta miten siinä kävikään? Rakastuin, vai sanoisinko että intohimo iski, välittömästi keramiikan tekoon. Tiesin heti ,että tämä on sitä mitä haluan tehdä, ja että tämä on minun juttu. 

Onneksi myös opettajani näki sen, että minulla oli halua ja intoa oppia lisää ja hän innosti minua hakemaan alan koulutukseen. Vuonna 2007 sitten valmistuin ja siitä tämä keramiikon työ sitten lähti. 

Minulla on Simossa Onkalonperällä luonnon keskellä paja, jossa valmistan kaikki tuotteeni. Sieltä on myös pieni puoti, josta voi ostaa mukaan keraamisia töitä. 

Toimin myös keramiikan opettajana Kivalo-opiston kansalaisopiston kursseilla. Kohta on taas kurssihaku käynnissä, joten tervetuloa kursseilleni.

Intohimolla ja rakkaudella

Melkein joka päivän menen pajaani tekemään töitä Keramiikan teko on minulle nykyisin elämäntapa jota ilman on vaikea ajatella olevansa.  Palo keramiikan tekoon valtaa koko ajan isompaa alaa sydämessä. 

Olen kerännyt kuvagalleriaani kuvia töistäni, joita olen tehnyt. Jokainen tuote on suurella sydämellä ja inothimolla tehty, eikä kahta täysin samanlaista tuotetta ole. 

Tuotteeni valmistan kivitavara-savesta dreijaten ja käsin rakentaen. Lasitteeni ovat myrkyttömiä ja kestävät jokapäiväisen käytön.  Tuoteskaalassani on sisällä käytettäviä, puutarhan hyöty- ja koriste-esineitä kuten ilmeikkäät kanaset ja harakat.

Tilauksesta teen uurnia, myös eläimille!

Haluatko, että tulen pitämään Teille kurssia? Sekin onnistuu. Ota reilusti yhteyttä!

Puhelimella 040-4198147 tai sähköpostilla anne@keramiikkapaja-anttila.fi

Tai piipahda pajalla Onkalontie 43a 95200 Simo 

Voit laittaa viestiä myös tätä kautta

Alta voit ladata tai tulostaa kartan jolla löydät perille